最新年报
下载
最新年报
下载
与众不同的人
下载
与众不同的人
下载
世界级的投资组合
下载
2017可持续发展报告
下载
2018年第三季度生产报告
下载
跳到主要内容

10 toukokuuta, 2019

AA Sakatti Mining Oy:n on säännönmukaisesti toteuttamissaan kaairausalueiden jälkitarkistuksissa havainnut viikollla 18 merkkejä polttoainevuodoista tiealueella Pahanlaaksonmaan pohjavesialueella。价值sijaitsee自然2000 -alueen ja soidensuojelualueen ulkopuolella。

Löydetyt vuotokohdat ovat laajuudeltaan alle neliömetrin kokoisia。Pilaantuneen maa-aineksen pinta-ala on yhteensä noin 3 m2 ja vuotokohdissa on alustavan arvion mukaan polttoainetta pisaroista muutamaan litraan。

infmoitu tapahtuneesta病毒病。Yhtiön oma selvitystyö on vielä kesken, eikä ole siten tarkkaa tietoa vuodon alkuperästä。Kyseessä在yksityinen metsäautotie, jonka pääasiallinen tien käyttäjä在ollut yhtiö。Alueella对ollut myös muuta liikennettä。阿连pääasiallisena käyttäjänä yhtiö hoitaa阿连jälkitarkastukset ja siivouksen。

Vuotohavainnot on kuvattu, paikannettu ja otettu näytteet sertifioidun maaperänäytteenottajan toimesta。Näytteet在lähetetty välittömästi laboratororioon analysoitavaksi。Yhtiön LFI-tutkinta(从事件中学习)关于aloitttu vuodon taustojen ja syiden selvittämiseksi。Vuodosta on ilmoitttu maanomistajille ja alueen kunnostaminen toteutetaan välittömästi viranomaispäätöksen jälkeen。

Yhtiö pyytää tapahtunutta anteeksi。Edellisen kaairauskauden vuotovahingon jälkeen kiinnitimme erityistä huomiota menettelytapoihin ja variseen。Tästä työstä huolimatta nyt tapahtunut vahinko korostaa ympäristönsuojelutoimien tärkeyttä。

Tiedotamme asiasta enemmän heti, kun vahingon laajuus tarkentuu ja asiantuntijoiden raportit valmistuvat。

Lisatietoja antaa:

Jukka Jokela
Toimitusjohtaja
AA Sakatti矿业Oy
0400 159 610