最新年报
下载
最新年报
下载
与众不同的人
下载
与众不同的人
下载
世界级的投资组合
下载
2017可持续发展报告
下载
2018年第三季度生产报告
下载
跳到主要内容

10 syyskuuta, 2021

Rikastushiekka on kaivostoiminnan luontainen sivutuote。Vaikka hiekkaa voidaan käyttää esimerkiksi rakennusmateriaalina tai kaivostäytteenä, päätyy osa hiekasta väistämättä aina rikastushiekan läjitysalueelle。Sakatin hankkeessa lähestymistapamme läjitykseen noudattaa mailman edistyksellisimpiä käytäntöjä, joilla minimoidaan ympäristövaikutukset ja varmistetaan läjitysalueen turvallisuus。

Maan uumenista löytyvät arvokkaat mineraaliesiintymät, malmit, ovat useimmiten sivukiven eli vähäarvoisen kiviaineksen ympäröimää。Louhinnassa malmin sekaan tulee sivukiveä, joka laimentaa louhitun materiaalin metallipoisuuksia。Sakatissa materiaali esimurskataan maan真主安拉ja siirretään kuljetushihnalla maan羽状edelleen hienonnettavaksi。Lopulta noin hiekanjyvän kokoiset kappalet etenevät varsinaiseen rikastusprosessiin, jossa malmi jalostetaan rikasteeksi。Rikastusprosessissa arvomineraalit siis erotetaan sivukivestä ja malmin arvottomista mineraaleista。

Rikastus voidaan tehdä esimerkiksi vaahdottamalla, jossa säiliöissä - vaahdotuskennoissa - veteen sekoitettuun malmiainekseen johdetaan ilmaa。Kiviaineksen ja veden muodostamaan lietteeseen lisätään vaahdotuskemikaaleja, jonka johdosta malmimineraalit tarttuvat ilmakupliin, nousevat vaahtona säiliön pinnalle ja lopulta valuvat kennosta ränniä pitkin jatkokäsittelyyn。在saatu talteen上的Kun arvokkaat mineralit, jää jäljelle muu hienoksi jauhettu kiviaines eli rikastushiekka。Sakatin tapauksessa tämä jaetaan vaahdottamalla ja magneettisella erottulla edelleen matala- ja korkearikkiseen rikastushiekkaan。Korkearikkinen rikastushiekka ja osa matalarikkisestä hiekasta siirretään takaisin kaivokseen, jossa sitä hyödynnetään kaivostäytteen ainesosana。Loput matalarikkisestä rikastushiekasta viedään rikastuslaitokselta tootantoalueen läheisyydessä sijaitsevalle rikastushiekan läjitysalueelle。

Koska lähes jokaisella kaivoksella on läjitysalue, on alueiden turvallinen rakentaminen ja hallinnointi keskeinen osa kaivoksen suunnittelua ja toteutusta。

“betway是什么意思英美人lähestymistapa rikastushiekka-alueisiin noudattaa alan parhaita käytäntöjä。Lähtökohtanamme on, että rikastushiekka kuljetetaan, läjitetään ja säilytetään turvallisesti。Myös rikastushiekka-alueen turvallinen sulkeminen on keskeisen tärkeää。Lähestymistapamme perustuu läjityksen vedenkäytön minimointiin, ympäristövaikutusten vähentämiseen tai välttämiseen sekä rikastushiekka-alueiden turvallisuuden ja vakauden varmistamiseen huolimatta läjitysmäärästä ", tohtori学院Priscukertoo。Priscu on toiminut英betway是什么意思美在全球läjitysalueista vastaavana johtajana ja asiantuntijana。

维登波斯塔明,里卡图,里卡图,里卡图,里卡图läjitystä vähentää riskejä

Rikastushiekan läjitystä voidaan toteutaa usealla eri tavalla, mutta valtasala mailman kaivoksista se toteutetaan märkäläjityksenä。Märkäläjityksessä rikastushiekka pumpataan lietteenä rikastushiekka-altaisiin。Altaissa kiinteä aines vajoaa altaan pohjalle ja pinnalla oleva vesi voidaan pumpata takaisin rikastusprosessiin tai vedenpuhdistuksen kautta poistetttavaksi kaivosalueelta。

Märkäläjityksessä rikastushiekka-alueisiin sitoutuu paljon vettä, ja altaat vaativat patorakenteita。Mikäli altaat on sununniteltu huonosti tai niitä käytetään tai ylläpidetään väärin, voi vuotojen ja reunarakenteiden epävakauden seurauksena olla padon heikentyminen。Sortumistapauksissa seuraukset voivat olla vakavia, ja vuototilanteetkin ovat ympäristön kanalta vahingollisia, sillä altaiden vedet ovat puhdistamattomia ja niissä voi olla kohonneita metallipoisuuksia。

Märkäläjityksessä veden muodostaman riskin vuoksi on alan yleisenä suuntauksena ja pyrkimyksenä poistaa vettä mahdollisimman paljon ennen läjitystä ja kierrättää sitä rikastamolla。Yleistyvä tapa上suodattaa rikastushiekka ja läjittää se suodinkuivana。关于tehokkain的Suodatus vedenpoistomenetelmä, kun tavoitellaan rikastushihikan luonteen virtausominaisuuksien muutamista nestemäisestä, juoksuhiekkamaisesta aineksesta kiinteäksi。Menetelmää kuutsutaan myös kuivaläjitykseksi, vaikka materiaali ei läjitettäessä olekaan kuivaa vanan kosteaa。

Tällainen suodatetun rikastushiekan läjitys on käytössä muun muassa Chilen La Coipan kaivoksella sekä Greens Creekin kaivoksella Yhdysvaltain alaska。Menetelmä ei ole vielä käytössä millään suomalaisella kaivoksella, joskin Yara Siilinjärven kaivoksella sovelletaan tehosakeutusta niin kutsutulla pastalaitoksella。Tehosakeutuksessa rikastushiekka käsitellään pastaksi eli tahnaksi, mikä on edelleen pumpattavassa muodossa mutta vesipitoisuudeltaan märkäläjityksen ja kuivaläjityksen välissä。

suodatettun rikastushiekan läjityksessä suodinkuiva rikastushiekka viedään vedenpoiston jälkeen läjitysalueelle, jossa työkoneet levittävät ja pakkaavat sen tasaiseksi ja tiiviiksi hiekkapatjaksi。suodatettun rikastushiekan läjityksessä etuna on, että patoja tai vesiallasta ei tarvita, joten veteen liittyvät riskit poistuvat。Sakatissa läjitysalueen ympärille rakennetaan kuitenkin varmuussyistä reunapenger, joka suojaa aluetta tuulieroosiolta ja helpottaa maisemointia, kun aluetta suljetaan。Lisäksi menetelmä pienentää läjitysaluetta ja säästää vettä。

" Ei ole olemassa yhtä tapaa, joka olisi kaikissa tilanteissa paras, mutta suodatetun rikastushiekan läjitys yhdistettynä rikastushiekan sijoittamiseen takaisin maan alle pidetään alan parhaana käytäntönä。Yhdistelmän etuina ovat matalamat riskit, rikastushiekka-alueen maanpäällinen pienempi jalanjälki ja rakenteiden pitkän aikavälin kestävyys ", Priscu kuvaa。

Suodatetun rikastushiekan läjityksen etuihin kuuluu lisäksi sen erinomainen soveltuvuus kylmille ja kuiville alueille, sen rakennusteknisesti helppo toteutettavuus sekä läjitysalueen asteittaisen palauttamisen ja sulkemisen helppous。Myös läjitystavan vaikutukset pohjavesiin ovat pienet joh屯hyvin pienestä alueeseen sitoutuneesta vapaasta vedestä。

Kuten kaikkiin muihinkin läjitystapoihin, liittyy suodatetun rikastushiekan läjitykseen myös haasteita。

" Rikastushiekan laajamittainen sakeutus ja suodattaminen vedestä关于kalista。Läjitystapa vaatii myös erillisen vesialtaan jätevesien varastointiin ja uudelleenkäyttöön sekä rakenteita pintaveden poistamiseksi läjitysalueelta。Läjitysalueista syntyy myös pölyä, mutta pölynhallintaan在helppoja ja tehokkaita menetelmiä。Kaiken kaikkiaan hyödyt ovat selkeästi haittoja merkittävämmät ", Priscu kertoo。

suodatettun rikastushikan läjitys Sakatin hankkeessa

Sakatin kaivoksessa korkearikkinen rikastushiekka ja osa matalarikkisestä hiekasta, joka vastaa noin 40 prosenttia kaikesta läjitysaineksesta, viedään takaisin maanalaiseen kaivokseen, jossa sitä hyödynnetään kaivostäytteenä。Tämän ansiosta maan pinnalla sijaitseva rikastushiekan läjitysalue在pienempi。

“Sakatin kaivosalueen ja rikastushiekan läjitysalueen suunnittelussa on lähdetty siitä, että kaivoksen tuotantoalue pidetään alueellisesti mahdollisimman tiiviinä。Sen ansiosta koko kaivoksen ympäristöjalanjälki on pienempi ", AA Sakatti Mining Oy:n toimitusjohtajaPertti Lambergkertoo。

Loput matalarikkisestä rikastushiekasta kuljetetaan suodinkuivana ajoneuvoilla tai kuljetushihnoilla läjitysalueelle。Läjitysalueen pohjalle rakennetaan kalvorakenne maaperän suojelemiseksi。Reunarakenteet ja penkereet rakennetaan siihen tarkoitukseen soveltuvasta sivukivestä, eli suurempikokoisesta kivimurskasta, joka ei kulje rikastusprosessin läpi。

Läjitysalueen rakenteissa käytettävän sivukivilouheen ansiosta rakenne kestävä ja tuulieroosio vähenee, sillä läjitysalue ei koostu ainoastaan hienorakeisesta rikastushiekasta。Pölyämisen vähentämiseksi Sakatissa hyödynnetään lisäksi pölynsidontaa esimerkiksi kastelemalla rikastushiekkakasoja sekä pitämällä pinta tiivinä ja tasaisena。Myös avoinna olevan alueen pienentäminen vaiheittaisella sulkemisella kuuluu suunnitelmiin。Niinpä value sulautuu lopulta muihin läjitystapoihin verrattuna parmmin ympäristöön。

“Rikastushiekan palauttaminen takaisin maan alle yhdistettynä suodatettuna tehtävään läjitykseen maan羽状带noudattaa kaivosalan parhaita käytäntöjä。Tätä parmmin ei läjitystä oikeastaan voi toteuttaa, ja tapa soveltuu oikein hyvin Sakatin hankkeeseen huomioiden ympäröivän alueen ja ilmaston ", Lamberg painottaa。