最新年报
下载
最新年报
下载
与众不同的人
下载
与众不同的人
下载
世界级的投资组合
下载
2017可持续发展报告
下载
2018年第三季度生产报告
下载
跳到主要内容

11 huhtikuuta, 2022

Vihreä siirtymä edellyttää valtavia investointeja esimerkiksi uusiutuvan能源技术学家sekä liikenteen sähköistämiseen。Tulevaisuutta rakennetaan metalleista, kuten kuparista, koboltista, platinasta ja palladiumista sekä nikkelistä, joita Sakatin kaivos tuottaa tulevaisuudessa - tinkimättä kuitenkaan itse kestävän kehityksen kriteereistä。

欧洲vihreän kehityksen ohjelman mukaisesti EU:n on saavutettava hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä。Tämä tavoite edellyttää vihreää siirtymää, joka mullistaa vanhat tavat tuottaa, käyttää ja varastoida energiaa。技术技术师muutokset ovat moninkertastaneet tiettyjen metallien kysynnän - esimerkiksi sähköauton tuotantoon tarvitaan jopa nelinkertainen määrä kuparia polttomootororiautoon verrattuna。

Päästöttömään energiatuotantoon ja liikenteen sähköistämiseen tarvittavista metalleista on pulaa, minkä vuoksi tarve uusille kaivoksille on kriittinen。1萨马拉在kuitenkin varmistettava, etteivät metallien louhinta ja jalostus heikennä itsessään tilannetta, jota varten vihreää siirtymää ollaan toteuttamassa。Metalleja louhitaan tällä hetkellä suuria määriä muun muassa Kongon tasavallassa sekä拉丁美洲maissa, joissa kaivoksien toimintaa varjostavat lukuisat syytökset ympäristö- ja ihmisoikeusrikkomuksista。

Omavaraisuuden merkitys on kasvanut myös Ukrainan sodan myötä, sillä Venäjä on merkittävä tuottaja muun muassa palladiumin, platinan ja nikkelin osalta, joiden maailmanmarkkinahinta on kasvanut räjähdysmäisesti。

Sakatin kaivos Sodankylässä nojaa paikalliseen hyväksyttävyyteen sekä ympäristövaatimusten noudattamiseen muun muassa maanalaisen kaivoksen sekä vapaaehtoisen ekologisen kompensaation kautta。Tulemme tuottamaan kaivoksen valmistuttua metalleja - tarkemmin kuparia, nikkeliä, kobolttia, platinaa, palladiumia, kultaa ja hopeaa - vihreän siirtymän, sekä koko hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen tarpeisiin。Metalleistamme löytyy tuttuja, mutta myös yllättäviä käyttötarkoituksia。

Sakatin metallit - mihin niitä tarvitaan?

欧洲komissio上päivittänyt vuodesta 2011 säännöllisesti listaa kriittisistä raaka-aineista, joiden taloudellinen merkitys on korkea, ja joiden tuotantoon kohdistuu riskejä。Yksi näistä kriittisistä raaka-aineista关于koboltti。2Sen kysynnän on arvioitu kasvavan moninkertaisesti tulevien vuosikymmenten aikana, sillä se on yksi keskeisimmistä akkumetalleista。Tällä hetkellä koboltin saanti on vahvasti riippuvasta epävakaan Kongon demokraattisen tasavallan kaivostuotannosta, mikä heikentää saantivarmuutta。3.Suomi onkin ainoa merkittävä koboltin tuottaja Euroopassa, ja Sakatti vahvistaisi Euroopan saantivarmuutta huomattavasti。

Vaikka kupari ei ole kriittisten metallien listalla kasvaa sen merkitys huomattavasti vihreän siirtymän edistyessä。Kupari johdattaa muun muassa sähköä autoihin ja vettä putkistoissa käyttäjille。Yhden sähköauton johdotukseen käytetään jopa 80公斤kuparia, kun tavallisessa polttomoottoriautossa kuparia on noin 20公斤。Lisäksi库帕里亚hyödynnetään muun muassa sähkömoottoreissa, aurinkopaneeleissa ja muissa uusiutuvan energian teknologioissa。

Myös nikkeli on korvaamaton raaka-aine sekä sähköautoissa että litumakuissa, minkä vuoksi sen kysyntä kasvaa tasaisesti。Yhden sähköauton akustossa on autosta riippuen jopa 30-110 kg nikkeliä。Eniten nikkeliä käytetään kuitenkin ruostumattoman teräksen valmistukseen, jota löytyy meidän kaikkien keittiöistä esimerkiksi uunista ja leivänpaahtimesta。若马托曼teräksen kysyntä kasvaa tulevaisuudessa etenkin energiantuotannossa。

Jalometalleista syntyy muutakin kuin koruja

莫奈mieltävät jalmetalallit, kuten kullan ja hopean, pelkästään korumetalleiksi。Kultaa, hopeaa ja platinaa käytetään kyllä paljon koruissa, mutta ne ovat tärkeitä metalleja myös teknologiateollisuudessa。Kultaa käytetään esimerkiksi tietokoneissa, älypuhelimissa ja muissa korkean teknologian tuotteissa, kuten mikrosiruissa ja piirilevyissä。Yllättävää kyllä, kultaa löytyy myös astrauttien visiireistä, sillä se suojelee astrauttia auringon säteilyltä。Hopeaa käytetään sen sijaan muun muassa LED-televisioiden, aurinkopaneeleiden ja autojen sähköosien valmistukseen sekä vedenpuhdistukseen。

Platina ja钯kuuluvat platinaryhmän metalleihin, jotka ovat harvinaisia ja kuuluvat siksi kriittisten materiaalien joukkoon。Niillä on erinomaiset ominaisuudet, sillä ne kestävät korkeita lämpötiloja ja kemiallisia hyökkäyksiä。Kestävyytensä vuoksi platinaryhmän metalleja käytetään esimerkiksi katalysaattoreissa, jotka hillitsevät auton päästöjä。3.Tulevaisuudessa vetytalouden kehittyessä platinan ja palladiumin kysyntä lisääntyy muun muassa vetypolttokennoajoneuvojen valmistuksessa。

Miksi Sakatti吗?

Sakatin metalleista on moneksi - niiden avulla siirrymme kohti vähähiilistä yhteiskuntaa ja vahvistamme Suomen sekä koko Euroopan omavaraisuutta kriittisesti tärkeiden raaka-aineiden osalta。Omavaraisuuden vahvistaminen lisää saantivarmuutta ja on myös takaus sille, että metalleja louhitaan kestävästi ja ympäristöä kunnioittaen。

Sakatin kaivos edustaa tulevaisuuden kaivostoimintaa, jossa meidän ei tarvitse tinkiä ympäristö- ja luonnonsuojelunormeista saadaksemme materiaaleja päästöttömän yhteiskunnan rakentamiseen。Yksi esimerkki tästä on tunneliporan käyttö kaivoksen vinotunnelin louhinnassa。科斯卡metalliesiintymä sijaitsee syvimmillään km syvyydessä Natura 2000 -alueella sijaitsevan Viiankiaavan suoalueen真主安拉,vinotunneli mahdollistaa sen, että suojelualueille ei tule maanpäällisiä rakenteita。Kaivoksen sisäänkäynti sijaitsee suojelualueiden ulkopuolella lähes kuuden kilometrin päässä malmiosta。Kaivoksesta tulee lisäksi sähköistetty, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että siellä hyödynnetään sähköllä toimivia ajoneuvoja ja kauko-ohjattavia kaivoskoneita。

" Sakatin kaivos edustaa tulevaisuuden kaivostoimintaa, jossa meidän ei tarvitse tinkiä ympäristö- ja luonnonsuojelunormeista saadaksemme materiaaleja päästöttömän yhteiskunnan rakentamiseen "

tuottamme metallit ovat aikaa kestäviä, ja niiden kierrätettävyysaste kehittyy koko ajan, jotta voimme edistää metallien kiertotaloutta。Toistaiseksi kierrättämällä emme saa kuitenkaan tarpeeksi metalleja päästöttömän infrastruktuurin rakentamiseen, jolloin kaivosten rakentamenon välttämätöntä。Esimerkiksi IEA:n vuonna 2021 tuottama raportti viittaa siihen, että käytetyistä paristista peräisin olevan kuparin, nikkelin ja koboltin kierrätetyt määrät voisivat vähentää näiden materiaalien kysyntää vain noin 10%1

Metallien kysyntä vain kasvaa tulevina vuosikymmeninä, jolloin investointeja on tehtävä tulevaisuus mielessä pitäen。我Sakatissa varmistamme omalta osaltamme sen, että kaivostuotannon kasvu ei ole ristiriidassa hiilineutraaliustavoitteiden kanssa。

Lahteet:

1https://www.nordicinnovation.org/critical-metals-and-minerals

2https://ec.europa.eu/growth/sectors/raw-materials/areas-specific-interest/critical-raw-materials_fi

3.https://www.kriittisetmateriaalit.fi/