最新年报
下载
最新年报
下载
与众不同的人
下载
与众不同的人
下载
世界级的投资组合
下载
2017可持续发展报告
下载
2018年第三季度生产报告
下载
跳到主要内容

25 toukokuuta, 2022

科科欧对莲riippuvainen Kiinan ja Venäjän kaivosteollisuudesta。Kotimaisen kaivostuotannon tärkeys korostuu Venäjän hyökkäyksen vuoksi。Tätä mieltä ovat sumalaiset Taloustutkimuksen toteuttaman Kaivosbarometrin mukaan。

Kolme neljästä suomalaisesta arvioi, että Suomi ja EU ovat liian riippuvaisia Kiinan ja Venäjän kaivosteollisuuden tuotteista。徒劳的kuusi prosenttia sumalaisista arvioi, että Euroopassa ei tarvita kaivoksia, koska raaka-aineita voi tuoda muualtakin。

" Kansalaiset tuntevat tosiasiat erittäin hyvin。Eurooppa kuluttaa mailman mineraaleista noin 20 prosenttia, mutta tuottaa vain kolme。西克西kansa näkee tilanteen aivan samoin kuin esimerkiksi europan komissio ja europan parlamenti ", sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja佩Suomela

Yllättäen yli kolmannes sumalaisista (36%) arvioi, että vihreän teknologian yleistyminen tulee vähentämään kaivostuotteiden kysyntää。Toki hivenen suurempi joukko (39%) oli eri mieltä asiasta。

Vihreä技术学moninkertaistaa useiden mineraalien kysynnän。Se on juuri yksi keskeinen syy siihen, että kaivosteollisuuden toimintaolosuhteita tulisi kehittää。

“Tässä onkin suuri ristiriita。Suomi ja Eurooppa haluavat irti化石ista polttoaneista vihreän siirtymän avulla, mutta siirtymän mahdollistavan kaivosteollisuuden toiminalle asetetaan koko ajan uusia esteitä ", sanoo Pekka Suomela。

Kaivosteollisuuden näkemyksen mukaan kestävän kaivostoiminnan kanalta keskeisiä asioita toimintaympäristössä olisivat:

  • Kokonaisuuden huomioiva lainsäädäntö
  • Kettera luvitus
  • Kannustava verotus
  • Kehittyvä koulutus - ja tutkimusverkosto
  • Pitkajanteinen toimintaymparisto

Työ kaivosalalla在suomalaisille vierasta

Kaivosbarometrin huolestuttava viesti kaivosteollisuudelle on, että työ kaivosteollisuudessa ei houkuta sumalaisia。虚荣18 prosenttia vastaajista arvioi, että kaivosala voisi olla kiinnostava vaihtoehto, jos pohtisi uutta opiskelu- tai työpaikkaa。

气压计kertoo kuitenkin, että opiskelua ja työtä eivät estäisi periaatteelliset syyt。Näin sanoo 60 prosenttia vastaajista。Keskeinen syy näyttäisi olevan se, että ala on vieras etenkin naisille ja etelässä asuville kansalaisille yleisesti。Monella kaivospaikkakunnalla alaa piti kiinnostavana vaihtoehtona yli 40 prosenttia vastaajista。

" Ilmeisesti kaivospaikkakuntien asukkaat ovat nähneet, kuinka monipuolisia mahdollisuuksia ala tarjoaa esimerkiksi digiosaajille, ympäristöasiantuntijoille ja kalliotekniikasta kiinnostuneille ", sanoo Pekka Suomela。

sumalaiset kertoivat näkemyksiään valtakunnallisessa Kaivosbarometrissa。Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy toista kertaa Kaivosteollisuus ry:n toimeksiannosta。Tutkimus tehtiin 4-14.4.2022。Vastaajia oli 1003。

Lisatietoja

Toiminnanjohtaja Pekka Suomela,pekka.suomela@teknologiateollisuus.fiPuh +358 40 533 2848

kaivosbarometer keskeiset tulokset

Vaite Keskiarvo 1-5 (1= täysin eri mieltä 5= täysin samaa mieltä) Täysin + Jossain määrin samaa mieltä (prosenttia vastaajista) Täysin + jossain määrin eri mieltä (prosenttia vastaajista)
Venäjän hyökkäys乌克兰korostaa kotimaisen kaivostuotannon tärkeyttä 4、13 76% 6%
Mielestäni Suomi ja EU ovat liian riippuvaisia Kiinan ja Venäjän kaivosteollisuuden tuotteista 4、13 75% 5%
Euroopassa ei tarvita kaivoksia, koska raaka-aineita voi tuoda muualtakin。 83 6% 77%
En toivoisi Suomeen enää yhtään uutta kaivosta 2, 70 26% 46%
Jos pohtisin uutta opiskelu- tai työpaikkaa, kaivosala voisi olla kiinnostava vaihtoehto 99 18% 70%
En voisi periaatteellisista syistä opiskella tai työskennellä kaivosyhtiössä 2、25 19% 62%
凯沃萨拉陀työtä莫尼耶·帕克昆尼勒,乔莉亚·穆滕·奥利西·纽卡斯蒂työpaikkoja 4、13 79% 7%